julia

julia

torstai 29. tammikuuta 2015

Joutsijärven retkeilyreitillä heinäkuussa 2014

Olimme jo pitkään suunnitelleet lähtevämme jonnekin hieman pidemmälle reissulle Julian kanssa. Netistä etsimme eri retkeilyreittejä ja päätimme lähteä heti seuraavana viikonloppuna Ulvilaan Joutsijärven retkeilyreitille.

Jätimme auton Tammenterhon parkkipaikalle ja lähdimme kiertämään Joutsijärven reittiä vastapäivään. Heti alussa oli aika jyrkkä ja raskas nousu. Aurinko paistoi ja etenimme hitaasti.

Maasto oli vaikeakulkuista kivikkoista polkua ja välillä myös pitkospuita.Taukoja oli pidettävä usein. Rekitaipaleenjärven rannalle pysähdyimme pitänään pienen tauon ja jatkoimme pian matkaa.

Kulhan laavulla keitimme kahvit ja söimne eväitä.


Vihdoinkin pitkältä tuntuvan matkan jälkeen jalat kipeinä pääsimme Kakkurin laavulle. Aloimme heti laittaa nukkumapaikkoja valmiiksi ja iltapalaksi kebabliha-nuudelikeittoa. Julia söi myös purkillisen puuroa. Vatsat täynnä oli kiva käydä nukkumaan. Julia nukahti helposti. Tämän päivän retken pituus oli noin 15km.
Kakkurin laavu.

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja keitimme nuotiokahvit ja lämmitimme eilisiltaista keittoa. Julia sai taas puuroa ja keksejä. Kävimme myös rannassa Julian kanssa. Näimme satoja pienenpieniä sammakoita loikkimassa ympäriinsä.

Sitten lähdimmekin jatkamaan matkaa. Ensin kävimme katsomassa vanhaa Korsua ja sieltä suuntasimme matkamme kaivolle. Täytimme kaivolla kaikki vesipullomme. 

Seuraavaksi saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle. Todella kivan näköinen paikka. Täällä olisi ollut hauska yöpyä. Kerrossängyt ja kamina ym. kerrassaan ihana paikka. Ensikerralla kun tiedämme paikan niin ajoitamme matkan niin että yövymmekin autiotuvassa. Pienen tauon jälkeen jatkoimme taas matkaa ja seuraavaksi saavuimme Tuurunkankaan autiotuvalle. Tämäkin mökki oli oikein kivan näköinen. Täälläkin olisi kiva yöpyä.

Seuraavaksi saavuimmekin venelosseille. Olimme jo netistä lukeneet näistä, joten hiukan tiesimme etukäteen tulevista haasteista. Vene oli kiikkerä ja oli vaikeaa saada sitä pysymään laiturin vieressä sen aikaa että saa nostettua rinkat ja lapsen kyytii. Ella-koira pelkäsi hieman venettä, mutta tuli kuitenkin. Pääsimme ensimmäisen järven ylityksen yllättävän hyvin. Vähän matkan päässä oli toinen samanlainen venelossi. Tällä kertaa veneeseen meno sujui jo hiukan paremmin. Ellaa emme pakottaneet veneeseen ollenkaan, vaan se ui veneen perässä toiselle rannalle.



Matka jatkui taas ja nyt etenimme hyvää vauhtia. Polut olivat helppokulkuisia ja pienet nousutkin sujuivat hyvin. Seuraava lyhyt tauko pidettiin Karhunpesän laavulla. Siellä söimme hiukan eväitä ja Juliallekin ruoka maistui. Kohta jo jatkoimme taas eteenpäin Pitkäniemen nuotiopaikalle sielläkin pidimme muutaman minuutin tauon. Loppumatkan kuljimme yhtäsoittoa ilman taukoja vaikka jaloissa tuntui kahden päivän vaellukset kivikoisilla poluilla.

Tänään kävelimme noin 15km. Kiva reissu oli ja oli hienoa huomata että Juliakin nautti parin päivän retkestä

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ulkonanukkumis-harjoituksia heinäkuussa 2014

Päätimme testata Julian kanssa ulkona nukkumista mökillä laavussa. Hiukan jännitti, miten ulkona nukkumimen sujuu, mutta parempi harjoitella ensin tutussa ympäristössä, niin on sitten kivampi lähteä pidemmillekin reissuille.

Hienosti sijui nukkuminen ulkona ja nukahtaminenkin kävi yllättävän helposti.

Ensimmäistä kertaa ulkona yötä.
Päätimme vielä testata uutta kotatelttaa omalla takapihalla ja Julia nukkui sielläkin hyvin. Nyt vaan suunnittelemaan yön yli retkiä.

Kotateltassa yötä omalla takapihalla.



Savojärven kierros ja Pukkipalon reitti kesäkuussa 2014

Jätimme auton Pukkipalon parkkipaikalle ja lähdimme ensin kiertämään Savojärveä. Aurinko paistoi ja oli kivan viileä aamu. Matka taittui helposti ja vauvarinkan kanto tuntui kerrankin helpolta. Savojärven rannalla pidimme taukoa ja Julia sai maistella hiukan eväitä. Paljon oli porukkaa liikkeellä heti aamulla. Ihmisiä tuli vastaan vähänväliä.

Evästelytauolla pillimehua ja rusinoita.
Matka jatkui kauniissa järvimaisemassa ja välillä soiden keskellä pitkospuilla. Aurinko lämmitti jo pilvettömältä taivaalta ja matkanteko muuttui hikiseksi. Pidimme taukoja useammin ja vettä kului paljon. Onneksi vauvankantorinkassa on aurinkosuoja. Suoja on helppo avata ja antaa vauvalle kunnon aurinkosuojan kuumalla auringon paahteella.
Juomatauolla Savojärven rannalla.

Pian saavuimmekin jo Kurjenpesälle. Siellä täytimme kaikki vesipullot ja pidimme kunnon evästelytauon. Söimme pitsaa ja eväsleipiä ja tietysti termarissa oli kahvia.

Julia tutki Kurjenrahkan karttaa innoissaan ja Kurjenpesän luontoaiheinen näyttely oli myös kiva. 





Jatkoimme matkaa ja lähdimme kiertämään Pukkipalon reittiä. Matka meni yllättävän nopeasti ja pian olimmekin jo perillä Lakjärven laavulla. Siellä keitimme kunnon nuotiokahvit ja grillasimme makkaraa. Makkaranpaisto on Julialle aina retken kohokohta ja tyttö osaa jo odottaa omaa nuotiomakkaraa heti kun nuotio on sytytetty.

Lakjärveltä olikin ihan lyhyt matka takaisin autolle. 
Kävelyä tuli tällä reissulla yli 20 km.
Nuotiomakkaraa Lakjärven laavulla.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Yläneen kirkkopolku kesäkuussa 2014

Päätimme aloittaa kirkkopolun kiertämisen Yläneen kotiseutumuseon parkkipaikalta. Emme aluksi meinanneet löytää reitin alkua ja kysyimmekin jo neuvoa reitin löytymiseksi. Alku löytyikin, mutta jo kilometrin päässä lähdimme jotenkin väärään suuntaan ja jouduimme etsimään reittiä uudelleen.

Löytyihän se reitti kuitenkin puolentunnin  ja muutaman kilometrin harhailun jälkeen. Reitti kulki kaunista metsätietä ja välillä metsän keskellä polkuja pitkin. Muutama raskas nousukin oli ja vaikeakulkuinen pirunpelto.

Evästelytaukoa pidimme Leposaaren laavulla. Oikein hieno paikka. Laavulta lähdimme takaisi lähtöpaikalle päin. Reitti olisi jatkunut vielä, mutta päätimme tulla uudestaan toisella kertaa ja mennä koko reitin. Tällä matkalla kävelyä tuli yhteensä yli 13 km.

Vaskijärven luonnonpuisto kesäkuussa 2014

Jätimme auton Elijärvenkulman parkkipaikalle ja lähdimme kiertämään Vaskijärven luonnonpuistoa. Aluksi reitti oli kivaa pientä polkua ja maisema kaunista metsää. Pitkospuitakin tuli jossain vaiheessa ja suomaisemaa. Reitti oli hyvin merkattu.

Pidimme taukoja aika usein ja tauoilla Julia pääsi jaloittelemaan ja tutkimaan paikkoja. Tällä reissulla ei tarkoituksena ollut nopea eteneminen, vaan rauhallinen ja rento lapsen kanssa metsäily.


Hieman poikkesimme myös reitiltä ja kävimme katsomassa kaunista Kajavajärveä. Kyllä kannatti.
Loppumatka oli aika tylsää hiekkatietä. Olimme toivoneet, että reissuun olisi sisältynyt enemmän järvimaisemaa. Järvi näkyi vaan aina välillä kaukana metsän takana ja välissä oli myös paljon mökkejä, joten rantaan asti emme päässeet.

Yhteensä kävelyä tuli tällä reissulla n. 20 km.