julia

julia

tiistai 14. lokakuuta 2014

Pirunkirkon patikka huhtikuussa 2014

Olemme käyneet ennenkin Pirunkirkon patikalla, mutta silloin aloitimme reitin Soikeroisista ja kävelimme vain Luolakalliolle ja takaisin.

Tänään päätimme lähteä matkaan Yläneen suunnasta. Alkumatka oli helppoa tiekävelyä ja ajattelimme että näin päin kuljettuna reitti olisi helpompi kuin toisesta suunnasta. Kyllä hiki virtasi tälläkin reitillä. Raskaita nousuja riitti ja jaloissa tuntui, kun viimein pääsimme Luolakalliolle. Keitimme nuotiokahvit ja grillasimme makkaraa. Noin tunnin päästä lähdimme paluumatkalle , eikä takaisin päin reitti tuntunut yhtään sen helpommalta. Yhteensä tuli käveltyä yli 13 km.

Luolakalliolla evästauolla.

Kullaanpolku huhtikuussa 2014

Kullaanpolku on yli 20 km pitkä reitti, joka kulkee Maskussa, Ruskolla ja Raisiossa.

Aloitimme reitin Maskun Rivieralta. Alkumatka on kivaa metsäpolkua. Kullaanvuorella pidimme evästelytaukoa ja sitten jatkoimme matkaa. Oli todella lämmin päivä ja juomataukoja piti muistaa pitää useasti. Mukanamme oli Julian (1v.5kk) lisäksi kaksi koiraa Ella ja Helmi.

Reitti kulki välillä metsäpolkuja ja
välillä hiekkateitä pitkin. Välillä olimme peltojen keskellä, välillä joenrannassa ja sitten taas metsässä

Raisiossa reitti kulki Haunisten altaan luota ja kääntyi sieltä takaisin Maskun suuntaan. Jossakin kohtaa oli reitti merkitty aika kehnosti ja teollisuusalueen tultua vastaan meinasimme lähteä väärään suuntaan. Oikea reitti kuitenkin löytin ja pääsimne jatkamaan matkaa.


Kolkanpolulla huhtikuussa 2014

Ihana kevätaurinko paistaa jo niin kirkkaana ja lämpimänä, että ulkoilma ja retkeily innostavat lähtemään reissuun. Kolkanpolku Lemussa on meiltä vielä kiertämättä, joten sinne siis.

Julia 1v 5kk ikäisenä.


Kivan näköistä reittiä ja suht helppo kulkuistakin. Ei mikään kovin pitkä reitti. Ehkä noin pari kilometriä polkua pitkin ja kiipesimme näköalapaikalle.Sieltä sitten taksisin Reisvuoren laavulle jossa pidimme taukoa ja grillasimme.

Lennä lennä leppäkerttu...

maanantai 13. lokakuuta 2014

Pahojärven piilokirkko ja Ilavan kellari maaliskuussa 2014

Taas lähdimme luolia bongaamaan. Tällä kertaa Laitilasta. Ensin suunnistimme Pyhämaalle päin Pahojärven piilokirkolle. Paikka löytyi helposti ja suurista siirtolohkareista muodostunut luola oli oikein hieno. Lähistöltä löytyi monta pientäkin luolaa. Tämä paikka pitää tulla kyllä tutkimaan tarkemmin paremmalla ajalla.

Seuraavaksi lähdimme etsimään Ilavan kellaria Pyhämaalle. Se löytyikin nopeasti ja oli ihan tien vieressä. Tämäkin oli suurista siirtolohkareista muodostunut luola. Luolaan mahtui hyvin ryömimään sisään ja luolan toisesta päästä pääsi ulos.

Seuraavaksi olikin kahvitauon aika ja Julia sai mutustella keksejä ennen matkan jatkumista.

Julia 1v 4kk ikäisenä.



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kevätretki Mynämäellä 2014

Kevät on alkanut tänävuonna todella aikaisin. Päätimme lähteä lasten kanssa retkelle  täällä Mynämäessä. Eväät vaan reppuun ja lämmintä vaatetta päälle ja matka voi alkaa.

Kävelimme ensin Mynämäen linnavuorelle. Julia nukahti rinkkaan jo heti alkumatkasta. Kiipesimme linnavuorelle ja päätimme pitää ensimmäisen tauon siellä. Joimme termarista kahvia ja sitten jo jatkoimme matkaa.

Seuraavaksi kiipesimme Rautvuoren näköalapaikalle. Todella kiva paikka. Joku on rakentanut sinne nuotiopaikan. Meillä oli omat puut mukana ja päätimme jäädä grillaamaan. Lapset keksivät omia leikkejään ja Julia tutki metsää ja tepasteli ympäriinsä.

Evästelyjen jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme kävelemään kotia kohti. Oikein kiva kevätretki ja käveltyä tuli noin 13 km.

Kevätretkellä Linnavuorella ja Rautvuorella.

Laavussa takapihan metsässä talvilomalla 2014

Vietimme kotona talvilomaa. Kävimme pitkillä kävelyretkillä, mutta retkeilyreiteille emme ehtineet. Juliasta on kasvanut näiden kuukausien aikana ulkonaviihtyvä retkityttö. Kotonakin hän mieluiten leikkii takapihamne metsässä.

Hauskaa on paistaa nuotiomakkaraa omassa laavussa takapihalla. Välillä meitä on aika isokin porukka kun siskoni lapsineen tulee myös mukaan.

Kivaa on yhdessä paistaa nuotiolla makkaraa ja lopuksi vaahtokarkkeja.

Nuotiomakkaraa ja vaahtokarkkeja.

Talviretki Tummamäelle helmikuussa 2014

Yön aikana oli satanut lunta. Vain muutama sentti lunta tekee maisemasta heti ihan erinäköisen.Oli ihana aurinkoinen pakkaspäivä. Pakkasimme eväät reppuun ja päätimme lähteä katsomaan, millaiselta Vehmaan Tummamäki näyttää talvella.

Kaunistahan siellä oli. Kiersimme luontopolun. Juuri ennen laavua oleva kallio oli aika liukas, mutta siitäkin pääsimme ihan hyvin. Näimme paljon eläinten jälkiä oravan, rusakon ja ketun. Kettu oli kävellyt pitkospuitapitkin.

Laavulla keitimme kahvit ja söimme eväsleipiä. Juliakin pääsi pois rinkasta. Hän konttasi innoissaan pitkin lumihankea. Hän oli tuolloin 1v3kk:n ikäinen ja osasi kyllä kävelläkin, mutta saappaat jalassa oli helpompi kontata.

Tummamäen laavulla 1v 3kk ikäisenä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Muikkuvuori Kaarinassa ja Nautelankoski Liedossa marraskuussa2013

Lähdimme nopealle päiväretkelle Kaarinan muikkuvuorelle etsimään luolaa. Olin nuorena monet kerrat käynyt Muikkuvuorella Ankkalammeksi kutsutulla "lätäköllä", mutta siellä olevasta luolasta en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Luola löytyi helposti ja se oli yllätävän iso. Nuoriso oli sotkenut luolan seiniä maaleillaan ja roskastanut aluetta.Kiipesimme vielä ylös vuorella ja ihan kivat näköalat sieltä löytyivät.

Samalla reissulla päätimme vielä käydä katsomassa Nautelankoskella. Hieno paikka ja kiva pieni luontopolkukin siellä oli.

Kiva pieni päiväretki. Kävelyä tuli yhteensä noin 6km. Vauva oli suurimman osan retkestä rinkassa. Hän oli tuolloin 11kk ikäinen.


Nautelankoskella 11 kuukauden ikäisenä.



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tummamäki Vehmaa lokakuussa 2013

Tämäkin paikka on ihan melkeimpä kotinurkilla ja nyt vasta kuulimme paikasta. Ja olihan se heti pakko lähteä katsomaan.



Luontopolku oli todella hyvin merkitty ja helppokulkuinen. Pituutta olisi saanut reitillä olla vähintäänkin tuplasti enemmän. Nyt kävelyä tuli vain noin pari kilometriä. Reitin varrelle oli laitettu erilaisia tekstikylttejä, joita oli hauska pysähtyä lueskelemaan.





Paikka oli kaunis ja suuriksi muureiksi kerätyt kivikasat olivat upean näköisiä. Laavu oli siisti ja puitakin oli. Paistoimme lasten kanssa nuotiomakkaraa. Pienin väsähti ja nukkui päiväunet rinkassa.




Leikkilinnan luola Alastaro lokakuussa 2013

Taas pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme etsimään Leikkilinnan luolastoa Alastaroon. Matkalla alkoi sataa lunta, joka muuttui pikkuhiljaa rännäksi. Maa jäi kuitenkin ihan valkoiseksi. Ensilumi kaunis puhdas valkoinen oli juuri satanut metsään, kun me etsimme sieltä luolia. Polkuja ei näkynyt aluksi missään. Paikka  löytyi lopulta kuitenkin helposti ja vaikutti oikein mielenkiintoiselta. Tutkittavaa löytyi paljon. Ei tosin mitään isoa luolaa, mutta monta pientä luolamaista onkaloa ja isojen lohkareiden muodostama luola.


Munnuisten vuori ja Veraisten laavu Lemussa lokakuussa 2013

Tämän päivän retkikohde valittiin täältä meidän melkein kotinurkilta. Munnuisten vuori ja Veraisten laavu.

Sää oli ihanan aurinkoinen ja syksyisen raikas. Reitti oli merkitty ihan hyvin ja Munnuisten vuori oli ihan kaunis paikka. Sieltä jatkoimme matkaa Veraisten laavulle paistamaan nuotiomakkaraa. Kahvia oli mukana termarissa.

Laavu oli hieno ja kivasti tuulelta suojassa kallion takana.


Luolamäen luola Somerolla Lokakuu 2013

Tänään lähdimme ajamaan Somerolle. Hieman epävakaista säätä oli luvattu, mutta päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Olimme lukeneet netistä Someron Luolamäen luolasta.

Paikka oli aika helppo löytää. Tosin kiipesimme luolalle jyrkkää rinnettä pitkin ja perillä muomasimme, että olisimme päässeet paikalle paljon helpompi kulkuista polkua pitkin.

Luola oli aika matala, mutta laajeni suuremmaksi. Luolan katossa kimmelsi pegmatiittia, joka näytti taskulampun valossa ihan kristallilta. Todella kaunis paikka.



Kesken evästauon alkoi sataa. Istuimme kimmeltävässä luolassa eväsleipiä ja kahvia nauttien. Kun tuli aika lähteä kotiin kaivoin rinkasta sadesuojuksen. Sitä ei vielä koskaan olekaan käytetty. Tulipa sekin testattua. Hyvin sopi suojus vauvankantorinkan päälle ja pienokainen pysyi suojan alla kuivana sateesta huolimatta.

Repputeltassa.