julia

julia

torstai 4. elokuuta 2016

Pukkipalon reitillä heinäkuussa 2016



Emme ole tänä kesänä vielä kovin pitkille patikkaretkille uskaltaneet lähteä, koska Julia ei vielä jaksa kovin pitkiä kävelyretkä. Ajoittain hän kävelee reippaasti, mutta välillä tulee väsymys jo alku metreillä. Hän painaa jo sen verran ettei häntä kovin pitkää matkaa jaksa kantaa.

  



Nyt lähdimme kiertämään Pukkipalon reittiä ja mukaamme lähti Julian lisäksi kolme poikaa ja kaksi koiraa. Pojat taluttivat koiria ja me autoimme Juliaa vaikeimmista paikoista ja kannoimme eväsreppua. Sää oli lämmin ja vettä kului paljon. Koirat kävivät juomassa ojista ja lätäköistä ja noutaja pulahti myös uimaan aina tilaisuuden tullen.

 

Kuuman sään vuoksi pidimme taukoja usein ja nousujen jälkeen pidimme aina hieman pidemmän juoma-ja istuskelutauon. Eväitä söimme Takaniitunvuorella. Meillä oli mukana termoksessa kahvia, pillimehua, eväsleipiä ja pientä naposteltavaa keksejä ja pähkinöitä.



Julia tutki innoissaan kaikkea vastaantulevaa. Näimme paljon pieniä sammakoita ja kauniita perhosia. Koiratkin nauttivat kävelystä. Hienosti jaksoi Julia kävellä koko matkan. Yhteensä tuli käveltyä noin 6km. Ihan hyvin 3 vuotiaalta.