julia

julia

torstai 29. toukokuuta 2014

Hautvuori elokuussa 2013

Löysimme netistä jutun Hautvuoren luolista ja päätimme lähteä katsomaan niitä paikan päälle. Hautvuori on Laitilassa Kusnin teollisuusalueen takana.

Löysimme paikan helposti ja ei muuta kuin vauva rinkkaan istumaan ja lähdimme kävelemään polkua pitkin metsään. Metsä oli kaunista peikkometsää, sammaloituneita kiviä ja paljon jänniä koloja. Reitti oli merkitty hyvin ja pian näimmekin jo edessämme upeat kalliot ja useita luolia.

Ella Hautvuoren jyrkänteellä.


Kiipeilimme kallioilla ja kävimme tutkimassa luolia. Suurin luolista oli niin korkea, että siellä mahtui helposti kävelemään eikä osunut pää lähellekään kattoa.

Hautvuoren luolassa.
Eväitästauko pidettiin korkealla kalliolla. Kahvia ja eväsleipiä. Vauva sai päärynäsosetta. Lisäksi keräsin metsästä hiukan mustikoita, joita sitten annoin vauvalle maisteltevaksi.

9 kuukauden ikäisenä mustikoita maistelemassa.

Oikein mielenkiintoinen paikka ja täytyy käydä vielä uudestaankin. Luolat olivat upeita ja tämä paikka tulee jäämään yhdeksi suosikkiretkeilypaikakseni.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pirunkirkon patikka elokuussa 2013

Taas oli eväät ja muut pakattuna ja ihana aurinkoinen aamu. Ajoimme autolla Soikeroisten parkkipaikalle ja lähdimme Pirunkirkon patikalle. Ensimmäinen laavu tuli vastaan jo muutaman sadan metrin päästä, mutta jatkoimme matkaa heti. Eihän heti reitin alussa mitään taukoja vielä pidetä.

Pirunkirkon patikalle lähdössä 9 kuukauden ikäisenä.

Täytyy sanoa että tämä reitti vaatii kovaa kuntoa. Paljon on kiipeilemistä ja jyrkkiä laskeutumisia. Vaikka matkaa oli määränpäähämme Luolakalliolle vain noin 5 kilometriä kesti sinne asti pääseminen melkein neljä tuntia. Pidimme kyllä muutaman kerran taukoja suurempien nousujen jälkeen.


päiväunet onnistuvat hyvin myös rinkassa.



Nuotiokahvi maistuu retkellä erinomaisen hyvältä.
Evästelyjen jälkee kiertelemme vähän aikaa katselemassa Luolakallion ympäristöä ja teemme lasten kanssa pienet käpypeikot, jotka piilotamme luolan nurkkaan. 

Kun lähdemme paluumatkalle päätämmekin oikaista lyhyempää reittiä. Oli vielä jalat ja selkä niin kipeinän raskaasta menomatkasta.

Yhteensä tämän päivän retkellä kävelyä tuli yli 12 kilometriä.




Luolakallion  hieno luola.


lauantai 17. toukokuuta 2014

Karevankierto elokuussa 2013

Aamulla eväät reppuun ja tällä kertaa suuntaamme matkamme Maskuun. Sieltä Maskun Rivieran parkkialueelta alkaa tämän päiväinen retkemme Karevankierto. Alkumatka on kivaa metsätietä ja helppokulkuista polkua. Pieni pätkä hiekkatietä ja taas metsää ja välillä myös pieniä pätkiä pitkospuilla. Vauva nukahtaa rinkkaan. Muutama pieni nousu ja sitten kunnon raskasnousu Kullaanvuoren laavulle. Laavulla on sen verran paljon muita retkeilijöitä, että päätämme jatkaa matkaa. Parinsadan metrin päässä on kiva katos, jossa pöytä ja penkit. Juomme kahvit ja syömme eväsleivät. Vauva nukkuu edelleen kun jatkamme taas matkaa Kullaanvuoren näköalapaikalle, josta on upeat näköalat.

Päiväunet voi nukkua rinkassa.

Kullaanvuorella.

Seuraavaksi matkamme jatkuu Karevansuolle. Kaunista suomaisemaa ja pitkospuita. Joistakin kohtaa pitkospuut olivat aika huonokuntoisia ja kävely niiden päällä oli aika hankalaa. Pidimmekin aika paljon taukoja ja välillä jäin ottamaan kuvia kauniin näköisistä suomaisemista.


9 kuukauden ikäisenä Karevansuolla.

Vielä muutama kilometri ja olemmekin takaisin Maskun hiekkamontuilla. Yhteensä tällä reitillä tuli käveltyä yli 12 kilometriä.









perjantai 16. toukokuuta 2014

Kuhankuonolla heinäkuussa 2013


Lähdimme matkaan heti aamulla aikaisin. Tällä kertaa hieman isommalla porukalla. Retkikuntaamme kuului kolme aikuista, viisi lasta, vauva ja kaksi koiraa.
Retki alkoi Pukkipalon parkkipaikalta ja ensin suuntasimme Savojärven kierrokselle.

Savojärven kierros on noin 6 kilometriä pitkä reitti kaunista ja helppokulkuista maastoa välillä polkuja pitkin ja välillä pitkospuilla.

8 kuukauden ikäisenä Savojärvellä.


Oli ihana lämmin ilma ja järvi ihan tyyni. Jäimme välillä ihastelemaan kauniita maisemia. Matkan varrella oli paljon kivoja taukopaikkoja. Välillä pysähdyimme pitämään muutaman minuutin juomataukoja.


Savojärvi.
Kaunista suomaisemaa Savojärven kierroksella.

Vauva viihtyi hyvin rinkassa ja lapsetkin jaksoivat kävellä reippaasti. Savojärven kierroksen loppupäässä Rantapihassa pidimme hieman pidemmän tauon ja kun pääsimme Kurjenpesälle oli evästelyjen aika. Lapset halusivat käydä katsomassa myös rannassa ja tutustumassa Kurjenpesän kurkiaiheiseen näyttelyyn. Eväät syötiin ja vesipullot täytettiin ja matka jatkui Pukkipalon reitille.


Sisilisko oli tullut pitkospuille aurinkoa ottamaan.


Pukkipalon reitti on noin 9 kilometriä pitkä todella kaunista metsäistä maastoa. Reitin alussa kiivetään raskas nousu Huhtaniitunmäelle josta kauniit näköalat. Hikisen nousun jälkeen pidetään taas juomataukoa ja sitten matka jatkuu kauniissa suomaisemassa pitkospuita pitkin. Seuraava tauko pidetäänkin seuraavan raskaan nousun jälkeen Takaniitunvuoren huipulla. Lapset ovat jo selvästi väsyneitä ja matkanteko hidastuu. Onneksi saavumme pian Lakjärven laavulle. Siellä keitämme nuotiokahvia ja grillaamme makkaraa.

Kun saavumme illalla takaisin  autolle on kävelyä kertynyt yhteensä yli 19 kilometriä.

Lakjärven laavulla.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Harjureitillä 8 kuukauden ikäisenä

8 kuukauden ikäisenä Säkylän Harjureitillä.
Heinäkuussa 2013 lähdimme kiertämään Harjureittiä Säkylään. Oli ihana aurinkoinen ilma. Aloitimme retken kantolaavulta. Ensimmäinen tauko päätettiin pitää näköala-laavulla jonne kiipeäminen oli hikistä ja raskasta. Laavulla ihastelimme ensin upeaa näköalaa ja sitten termos ja eväsleivät kaivettiin esiin rinkasta ja evästelytauko voi alkaa. Tavalliset ruisleivät maistuvat retkellä aina paljon paremmilta kuin normaalisti. Vauvakin sai  välipalasosetta ja maitoa.

Ella-koira viihtyy mukana retkillä.


Puolisen tuntia taukoa ja matka jatkuu taas. Vauva nukahtaa tyytyväisenä täydellä vatsalla. Seuraava tauko pidettiin noin parin tunnin kuluttua Kankaanjärvellä.
Sieltä matka jatkui vielä Myllylähteelle.

Säkylän Harjureitillä kävelimme 19 km lenkin.


Ihanan iloinen pikkuneiti Kankaanjärven rannalla.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Uusi rinkka Osprey Poco Plus. Vauvan kantaminen tuntuu paljon helpommalta ja kevyemmältä. Todella hyvä ostos. Istuu tukevasti selkään. Kaikki hihnat ja remmit on helposti säädettävissä ja vauvalla hyvä asento ja kunnon turvavyöt. Rinkan alaosassa on hyvin tilaa vauvan vaipoille, puhdistuspyyhkeille (käteviä retkillä, suosittelen), varavaatteille ja vauvan ruuille. Lisäksi rinkassa on helposti avattava aurinkosuoja.

8 kuukauden ikäisenä.
Retkellä Pukkipalon reitillä ja
 illalla kierrettiin vielä Kangenmiekka.
 Yhteensä  kävelyä 19 km.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vauvan kantorinkka

Kun vauva oli puolivuotias ostimme vauvan kantorinkan. Silloin en vielä tiennyt rinkoista mitään ja tämä ostamamme ei todellakasn ollut erityisen hyvä. Lyhyillä matkoilla se menetteli, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen alkoi olkapäissä ja alaselässä tuntua. Tässäkin istuimessa vauvamme viihtyi oikein hyvin ja oli tyytyväinen.

6 kuukauden ikäisenä.
Yli 10 km kävelyretki Soikerioisista Särkijärvelle ja takaisin.
Retkillä vauvan kanssa kannattaa pitää taukoja aika useasti. Vauvan selkä voi väsyä liian pitkillä matkoilla. Evästauoilla voi vauvan laittaa vaikka viltille lepäilemään. Aurinkoisella säällä on muistettava huolehtia, ettei aurinko pääse liiaksi porottamaan suoraan vauvaan.


Retki Samppavuorelle.

Ensimmäinen retki

Teimme vauvan kanssa ensimmäisen hiukan pidemmän retken Lakjärvelle. Vauva oli tyytyväisenä repussa ja laavulla syötöt ja vaipanvaihdot onnistuivat helposti.

Repussa paikoillaan istuvalle pienelle kannattaa pukea lämpimästi vaatteita. Varsinkin sormet ja varpaat alkavat paleltua helposti.

Vauvan evääksi otamme mukaan yleensä hedelmäsoseita. Ne säilyvät hyvin ja maistuvat ainakin meidän tytölle. Lisäksi vaikka pieniä leivän palasia. Vettä on myös hyvä olla mukana.

Kävelyä tällä retkellä tuli yhteensä yli 8 km.


5 kuukauden ikäisenä.

Rintarepussa

Aluksi totuttelimme vauvaa olemaan rintarepussa kotona ja vähitellen pidensimme aikaa. Sitten lähdimme ulos noin 15- 20 minuutin kävelyille. Vauva nautti repussa istuskelusta. Siitä kun näki niin hyvin eteenpäin.

Rintareppu on merkiltään Baby Björn. Sen olkahihnat ovat sopivan leveät ja sen pukeminen päälle on helppoa. Vauvan voi laittaa siihen joko kasvot menosuuntaan päin tai kasvot itseen päin.

Jo muutaman minuutin kävelyn jälkee vauva yleensä nukahtaa reppuun.

Rintarepussa 3 kk ikäisenä.

Tästä se alkaa...

Tähän blogiin minulla olisi tarkoitus kirjoitella juttuja meidän retkistä vauvan kanssa.